Niin vaihtui vuosi kanssa raketteja paukutellen, saunoen ja liian myöhään valvoen. Perfect!
Pidin kovasti vuodesta 2009. Se oli sopivalla tavalla rauhallinen, mutta myös toimintaa täynnä. Lukio alkoi jo sujua rutiinilla, opin viettämään lukuisten harrastusteni lisäksi aikaa myös ystävieni kanssa ja menoa ja meininkiä oli niin paljon että päätä huimasi. Parasta(tai pahinta) oli tietysti lukion toisen aloitus ja - voi kyllä! - vanhojen tansseihin valmistautuminen. Siitä en pääse kyllä tänäkään vuonna eroon, enkä kyllä haluaisikaan.
Ei tämä minuuttiaikataululla eläminen lopu uuden vuosikymmenen koitteessakaan. Oppilaskunnan hallituksen vaalit lähestyvät huimaa vauhtia ja niihin pitäisi kai valmistautua, ainakin henkisesti. Yhteiskuntaopin ylioppilaskoe häämöttää uhkaavasti kalenterissani maaliskuun 19. päivän kohdalla ja sihteerin pestini partiossa taitaa jatkua myös seuraavan hallituskauden. Ja mikä tietysti tärkeintä, vanhojen tansseihin on jäljellä enää 50 päivää! Siihen mennessä täytyisi tasnssipuvun olla priimakunnossa, tanssit opittu, kampaus valittu ja meikkaajan kanssa lopullisesta aikataulusta keskusteltu. Jossain välissä täytyy abiturienttien potkiaisetkin järjestää! Kuulostaa mahdottomalta tehtävältä.
Ei sentään. Sain nimittäin ennen vuodenvaihdetta kauan odotetun ja rukoillun puhelun pukuliikkeestä! Pukuni on vihdoin ja viimein Suomen maaperällä ja valmiina kakkossovitukseen! JIHUUU! Ei sitä soittoa odotettukaan kuin 4 kuukautta! No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Korjaussovitus sovittiin joululomalle, viidennelle päivälle. Loistava päivä kerta kaikkiaan, saadaan sekin soppa alta pois. Kaikki on kunnossa sovitusta varten, kengät ja alusvaatteet vain odottavat valmiiksi pakatussa laukussani. Nyt kaikki pukuani koskien taitaakin olla kunnossa.
Ei, eipäs olekaan! Olen tyystin unohtanut laukun. Eihän minulla ole mitään kenkiini sopivaa laukkua. Onneksi olen huomenna lähdössä ystäväni kanssa Helsinkiin; Toivottavasti siltä reissulta tarttuu joku kaunokainen mukaan. Täytynee lisäksi vaihtaa muutama sana korjausompelijan kanssa, joka korjaa ulkotakkiani. Tahdon takkini valmiina nimittäin hyvissä ajoin ennen helmikuun yhdeksättätoista, en samalla viikolla!
Tehtävää on paljon ja myönnetään, että kyllä se on välillä stressaavaa. Jotkut tekopyhät kyllä väittävät, etteivät ota stressiä vanhojen tansseista, mutta minä en sitä usko. On totta, ettei siitä tarvitsisi tehdä niin isoa numeroa kuin itse siitä teen, mutta aivan varmasti jokainen tanssija silloin tällöin huolehtii kaikista käytännön järjestelyistä; Eivät ne tanssipuvut itsestään päälle kävele! Sitä paitsi, joskus pieni stressi tekee vain hyvää. Asiat sujuvat yleensä paljon tehokkaammin, kun täysin ehdoton dead-line lähestyy. Itse olen myös nauttinut suuresti tähän ihanaan päivään valmistautumisesta - ainakin tähän asti.
PMMPn sanoin,
"Perillä" on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan
Kommentit