...laske vähän enemmän matikkaa. Näin matikanopettajani ratkaisee elämän solmukohdat. Valitettavasti minä en: tuskin siis pitkästä matematiikasta ällää tulossa. Tyydyn vaihtoehtoon "huuto, itku, parku ja hammasten kiristys".

Tätä vaihtoehtoa onkin edellisen kirjoituksen jälkeen harrastettu. Eräänä lauantaina matkasin junalla Helsinkiin erästä tutkimusta varten ja - kas - päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja etsiä täydellisiä tanssikenkiä sieltä. Matkani keskustaan sattui kulkemaan Runeberginkadun ohi, ja päätin piipahtaa juhlapukuliikkeessä etsimässä kenkiä. Liike ja myyjät olivat tuttuja puvun sovituksesta, joten uskalsin yksinkin sisään ilman suurempaa henkistä tsemppausta. Valitettavasti en ollut varannut aikaa, mutten uskonut sen haittaavan. Olinhan tulossa vain katsomaan kenkiä! Paikalla oli lisäkseni morsian kaasoineen hääpukuostoksilla(ja olivat muuten todella nirppanokkia, täytyy sanoa), mutta silti palvelu oli kuin jäävettä niskaan kaadettaisi. Haloo, vain kenkiä. Voin katsoa niitä itsekin, jos myyjille se on liian vaikeaa...

Löysin kaiken säätämisen jälkeen itselleni mieluisen parin, mutta kas! Kyseistä mallia ei ollutkaan liikkeessä minun kokoani(perus 38?!). Sepäs sattui. "Voidaan pistää tilaukseen", myyjä pusersi hymyä kasvoilleen. Jahas. Ja paljonkohan ne maksavat? "Värjäyksen kanssa 155 €." MITÄ? Maksan puvustani 329 €! En varmasti maksa lähes puolta puvun hintaa erikoisvärjätyistä kengistä, jotka ovat juuri sopivat ja täydelliset vain tanssiaisia varten! Kyllä, värjättävät satiinikengät ovat lahja maailmalle, mutta hei. Yhtä hyvät kengät löydän muualtakin. Myönnetään, negatiivisuuteeni ehkä vaikuttaa myös se, että olen odottanut pukuani saapuvaksi liikkeeseen elokuusta lähtien. Minulle luvattiin, että puku tulisi marraskuuhun mennessä. No, eipä tullut. Ja nyt joutuisin odottamaan taas, että superkalliit kengät tulisivat liikkeeseen, luoja ties millloin? No way in hell. Enhän voisi edes lyhentää mekkoani, mikäli sattuisi niin ihmeellisesti, että puku saapuisi ennen kenkiä.

Ärsytysrauhasia kutkuttaneen kenkäsovituksen jälkeen suuntasin keskustaan. "Kyllä Helsingin keskustasta on pakko löytyä yhdet sopivat hopeiset korkokengät". Ullatuus! Ei löydy. Bianco, Vagabond, Din Sko, Aleksi 13, Stockmann, Sokos, Halonen ja kaikki muut antoivat saman vastauksen; ei hopeisia kenkiä! Yhtään, missään, ei tänä vuonna, oli viime vuonna... Alkoi todella olla pinna kireällä. Kello kävi ja aioin ehtiä vielä illaksi pikkujouluihin. Päivän löydöt: 3 paria "hopeisia" kenkiä, joista kahden malli oli varmaan tehty menninkäisille ja yksissä 12 cm korkoa. Ei siis ihan minulle.

Tässä ärsytyspisteessä olen päätynyt vanhoihin, kultaisiin korkokenkiini. Korkoa ei ole liikaa, olen tottunut niihin ja väri sopii pukuuni(tosin ei enää parini liiviin, jess), mikä on tietysti tärkeintä. Miinuksena nämä kengät ovat "sandaalit", eli katastrofitilanteessa pukuni jää kantapääni ja kengän väliin. No, kaikessa on riskinsä. Itse asiassa kokeilin tanssia näillä kengillä viime viikon harjoituksissa. Pystyssä pysyi, voisin vaikka oikeastikin käyttää niitä! Olin kyllä melkoinen näky korkokengissäni ja harmaissa, i s o i s s a collegehousuissa. No, aina ei voi voittaa.

Haa. Kyllä nyt on löytynyt tanssipari niille viimeisillekin raukoille. Hyvä näin, nyt ei kenenkään joulua ole pariasian takia pilalla. Toivottavasti...